Tietoa meistä

Korhola-Heramäen Martat ry, ent. marttakerho, on perustettu 30.5.1948. Tuolloisen marttakerhon toiminta alkoi kylällä aktiivisesti ja ensimmäisen toimintavuoden aikana järjestetiin jo koko kylän kesäjuhlat sekä pikkujoulut. Marttakerhojakin järjestettiin parhaimmillaan jopa 29 kertaa vuodessa. Eikä miehiäkään unohdettu, sillä ns. matit olivat Korhola-Heramäen marttojen toiminnassa mukana 90-luvulle saakka.  

Korhola-Heramäen Marttojen marttaillat ovat aina sisältäneet käsitöiden tekoa, askartelua, ruokakursseja ja yhdessä olemista. Näiden teemojen ympärille yhdistyksen toiminta kietoutuu myös 2020-luvulla.  Korhola-Heramäen Martat ovat aktiivisia luonnossa liikkujia ja kesäisin toimintaan mahtuu sekä retkeilyä että kulttuuririentoja kuten taidenäyttelyt ja kesäteatterit. Lisäksi Korhola-Heramäen Martat ovat aktiivisesti mukana myös muussa toiminnassa kuten seurakunnan järjestämien kinkereiden sekä erilaisten kahvituksien  järjestäjinä.

Seuraa toimintaamme facebookista ja kurkista myös mitä Savon Martat vinkkaa.


Jos kiinnostuit toiminnastamme, ota yhteyttä!